
Hei, minä olen Annamaria, keskipohjalaislähtöinen turenkilainen freelance-näyttelijä ja laulaja. Koulutukseni olen hankkinut Lahden Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta ja sittemmin työllistyinkin musikaaleissa eteläisen Suomen isoimmissa teattereissa.
Olen opiskellut laulua yli 25-vuotta ja opintoja on kertynyt niin kevyellä kuin klassisellakin puolella, mutta erityisosa-alueeni on tietysti musikaali- ja musiikkiteatterilaulu. Teatterityön lisäksi keikkailen myös eri kokoonpanojen solistina sekä toimin lauluopettajana ja kuoronjohtajana. Tällä hetkellä työskentelen Vanajaveden Opistossa Hämeenlinnan alueella sekä harjoitan liiketoimintaa Lahden alueella kulttuuripalveluja tarjoavan Mojo-tuotanto Oy:n jäsenenä.
Annamaria - Official -sivuiltani löydät tietoa minun teatteri- ja laulutöistäni sekä kuvina että videoina. Laulunopetukselle ja Keikkatöille on varattu omat välilehtensä; löydät tietoa lauluopetuksesta ja erilaisista kursseista sekä miten minua voi tilata töihin. Sivuilta löydät myös ansioluetteloni ja 'Ajankohtaista'-välilehdeltä löydät tiedon, missä voit nähdä minua livenä juuri nyt.

Nettisivujen uudet kuvat: Elsa Asikainen